News
Tunnetun sijoittajan Aki Pyysingin sijoitusyhtiö omistaa pienehkön listatun pankin osaketta 23 950 kappaletta. Pyysing kertoo ostaneensa osaketta, kun se oli ”törkeän halpa”. Hän voisi ostaa lisääkin, ...
Wall Streetin osakeindeksit sulkeutuivat epäyhtenäisesti lähellä edellispäivän luvuissa, kun presidentti Donald Trump ...
Tuomiopäivän holviksi kutsuttu siemenpankki perustettiin ruokaturvan varmistamiseksi. Se otettiin käyttöön vuonna 2008.
Suomen tulisi tiukasta taloudesta huolimatta panostaa t&k-työhön yliopistoista yrityksiin ja alan ekosysteemeihin.
Veikkaus lujittaa otettaan rahapelimarkkinoista uudella sponsorisopimuksella, jonka moraalinen hinta jää lopulta ...
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aikoo asettaa 50 prosentin tullin tuontikuparille, kertoo uutistoimisto Bloomberg. ”Uskon, että kuparille asetettava tullimaksu tulee olemaan 50 prosenttia”, ...
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) vahvisti tiistaina Brysselissä, että euroryhmän kokouksessa keskusteltiin EU:n ...
”Uusi kannattavuusohjeistus perustuu yllä kuvattuun liikevaihdon laskuun. Vaikka kustannusten hallinta on ollut tiukkaa, ...
Hyötyajoneuvoissa diesel on kuitenkin edelleen myyntivolyymiltään ylivoimainen. Niinpä Espoossa päämajaansa RSA tuo nyt myös ...
Euro noteerattiin 1,171 dollariin ja dollari 146,838 jeniin 08.07. kello 18:40. Härskit sijoitushuijaukset leviävät somessa tunnettujen sijoittajien kasvoilla – En ole ikinä kokenut vastaavaa, sanoo ...
Ohjelmistoyhtiö Admicomin kannattavuus laski vuodentakaisesta vertailukaudesta. Enersense saa vauhtia liiketoimintakaupasta.
Timo Stolpe on valmistanut makeita herkkuja yli 60 vuoden ajan. Lohjalla toimiva yritys täyttää elokuussa 40 vuotta.
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results